Viime vuotiseen tapaan halusin ottaa selvää miten verkkosivukävijäni ovat käyttäytyneet kuluneena vuonna.
Millä sivuillani he ovat käyneet eniten?
Millä sivuillani he ovat viihtyneet pisimpään?
Kuten viime vuonna, minua kiinnostaa eniten blogitekstieni tilanne.
Päivitän blogiani säännöllisesti noin kerran kuukaudessa, toisin kuin muita verkkosivujeni osia. Pyrin blogissani aktiivisesti pohtimaan ajankohtaisia aiheita erikoisaamisalueellani, auttamaan lukijoita ja samalla kehittymään kirjoittajana. Toki toivon myös että kirjoitukseni herättävät yhteydenottoja.
Tänä syksynä päivitin muitakin verkkosivujani normaalia enemmän.
Tein ison sisältöremontin etusivulle, Minusta, Palvelut ja englanninkieliselle sivulle. Tarkensin profiiliani, esittelyäni ja palvelukuvaustani. Blogissa aloin keskittymään aiheisiin jotka koskevat tarkennettua erikoisosaamistani, eli lääkinnällisten laitteiden sääntelyä, kirjoittamista ja markkinointia.
Katsotaan seuraavaksi kohokohdat blogissa vuonna 2022 ja haasteet vuodelle 2023.
Miten seuraan julkaisemani sisällön toimivuutta?
Käytän blogissani analytiikkatyökaluna toistaiseksi Google Analyticsiä.
Teen käytön vastuullisesti: Kun henkilö tulee sivuilleni, verkkosivuillani on toiminto joka kysyy henkilön suostumusta evästeiden käyttöön sekä antaa mahdollisuuden muokata evästeasetuksia. Evästeiden avulla kävijöitä ei pyritä tunnistamaan ja tietoja käytetään pääasiassa anonymisoidussa muodossa.
Suosituimmat blogisivuni 2022
Millä blogisivuillani oli eniten kävijöitä?
Top 5 blogisivuni joilla oli eniten kävijöitä vuonna 2022:
- Where to find medical device vigilance data in Europe while Eudamed is not fully functional? Check out these 5 European databases
- Warning: Don’t Forget These EU MDR Details
- Stop wasting time: Complete legacy device technical documentation for the NB review faster with these practical tips
- Trendianalyysi: Miksi hitaat muutosvoimat kannattaa liiketoiminnan kehittämisessä hoksata nopeasti?
- Do you know these 5 MDR lessons learned?
Jotta lista ei jäisi pelkästään luetteloksi, yritän pohtia miksi juuri näillä sivuilla oli eniten kävijöitä.
4/5 yllä mainitusta sivusta liittyy lääkinnällisen laitteiden MDR-asetuksen sääntelyyn. Työssäni MDR asiantuntijana näen edelleen että ihmisillä on paljon epävarmuutta MDR:ään liittyen. Vinkeille ja tuelle on kysyntää vähintään yhtä paljon kuin edellisvuonna.
Mielenkiintoinen yllätys oli Warning: Don’t Forget These EU MDR Details, jonka olin julkaissut kaksi vuotta sitten. Nyt se nousi top 5:een. Syyksi arvelen että kyseinen blogikirjoitus on sisällöltään yhä ajankohtainen. Lukijat jotka tulevat sivuilleni lukemaan uusimman MDR-kirjotukseni, voivat kiinnostua vanhemmistakin bloggauksistani samasta aiheesta.
Toinen kiinnostava havainto oli että yksi top 5 kirjoituksista (#4) koski yleistä liiketoiminnan kehittämistä. Tämäkin aihe on ollut hyvin ajankohtainen vuonna 2022. Yleinen epävarmuus ja yllättävät muutokset kotimaassa ovat todennäköisesti lisänneet yritysten kiinnostusta kehittää varautumistaan ja sopeutumistaan muutoksiin.
Kolmas kiehtova asia jonka huomasin oli että vaikka jaoin kaikki 5 bloggausta LinkedInissä, #2 ja #4 eivät saaneet yhtään tykkäystä. Postauksia oli kyllä katsottu LinkedIn analytiikan mukaan. Tämä kertoo mielestäni siitä että somepeukutusten määrä ei lopulta määrittele saako bloggaus lukijoita.
Millä blogisivuillani lukijat viettivät pisimpään aikaa?
Top 5 blogisivuni joilla lukijat viettivät pisimpään aikaa vuonna 2022:
- 8 helppoa keinoa parantaa markkinointia poikkeustilan aikana (ja olla valmis uuteen normaaliin)
- 10 kotiinviemistä valtakunnallisesta laiteturvallisuuskongressista
- Miksi sisältömarkkinointi on tärkeää pk-yrityksille?
- Where to find medical device vigilance data in Europe while Eudamed is not fully functional? Check out these 5 European databases
- Varmista kauppasi vastuullisuus: Ota EU MDR haltuun
Kärki näyttää jännästi erilaiselta kuin eniten kävijöitä saaneissa sivuissa.
Top 5:een mahtuu sekä liiketoiminnan kehittämistä, markkinointia että MDR:ää pohtivia bloggauksia. Kirjoitukset #1, #3 ja #5 oli julkaistu vuosien 2020-2021 aikana. Niiden nouseminen top 5:een on yllättävää, mutta mukavalla tavalla.
Kaikille top 5 kirjoituksille on yhteistä se, että ne ovat keskimäärin pidempiä kuin monet muut kirjoitukseni. Se voi selittää miksi niiden parissa on vietetty pitkään aikaa. Ehkä voisi myös ajatella että sisältö on pitänyt kiinnostuksen yllä loppuun saakka. Sitä ei tosin analytiikkaa pysty varmasti kertomaan.
Luulen että ykköseksi noussut, vuonna 2020 julkaistu kirjoitus on yhä ajankohtainen, koska yhteiskunnassa on edelleen paljon poikkeuksellista meneillään. Yritysten pitää jatkuvasti sopeutua uusiin muutoksiin. Lisäksi MDR, joka oli kahden top 5 kirjoituksen aihe, on yhä päivänpolttava teema, kuten aiemmin yllä pohdin.
Haasteet vuodelle 2023
Verkkosivujeni päivityksen jälkeen olen huomannut, että päivittynyt profiilini on selkiyttänyt sekä itselleni että muille mitä teen ja missä voin auttaa. Olen saanut enemmän yhteydenottoja kuin aikaisemmin. Tästä tuntuu hyvältä jatkaa kohti uutta vuotta.
Ensi vuonna aion jatkaa säännöllistä bloggaamista erityisosaamiseeni liittyen. Lisää pohdintaa siis tulossa lääkinnällisten laitteiden sääntelystä (erityisesti MDR:stä), kirjoittamisesta ja markkinoinnista.
Haastan itseni tuomaan osaamistani konkreettisemmin, luovemmin ja useammin esille sekä blogissani, LinkedInissä että muissa sopivissa kanavissa, kuten vieraskynäbloggaamisen kautta. Tykkäsin viimeksi mainitusta kovasti edellisenä vuonna.
Uskon että nämä haasteet yhdessä auttavat minua suuntaamaan tekemiseni oikeaan suuntaan ja saavuttamaan tavoitteitani: lisää näkyvyyttä, uusia kontakteja, enemmän keskusteluja, uusia mahdollisuuksia auttaa lääkinnällisten laitteiden parissa työskenteleviä yrityksiä ja organisaatioita, kehittymistä asiantuntijana ja yrittäjänä.
Palataan näihin ajatuksiin ensi vuoden lopussa.
Hei millainen oli sinun 2022? Olisi mukava lukea kommenttisi siitä kuinka vuotesi meni.
Voit myös laittaa erikseen viestiä.
Hyvää uutta vuotta!